Nonii, nyt sain sen M-kortin, vihdoinkin voin todistaa konduktööreille että mä EN OLE 18-vuotias ja kaupoissa henkilökunnalle että OLEN yli 15-vuotias, rankkaa ku ihmistä ei uskota.
Mutta mitäs muuta elämääni, kylmä päivisin ja tylsää iltoina ja muuta yhtä ihanaa, onneksi tuo hiihtoloma alkaa aikaa tehdä muutakin kun nyysätä kotona.
Valinnan vaikeus
Pitäisikö valita halvempi vai kalliimpi, olla yksin tai toisten kanssa, tehdä läksyt, käydä kaupassa, imuroida?
Joka päiväisiä kysymyksi mitä on vielä enemmänkin. Aina tapaamme valita sen vaihtoehdon joka on helpoin vaikka tiedämme että lopputulokset voivat olla kyseenalaisia tai ei-toivottuja. Ja jos joskus teemmekin sen vaikeamman ja epämiellyttävemmän päätöksen niin asiat vaikuttavat menevän väärään suuntaan tai mitä et itse toivonut tapahtuvan ja joskus et itse edes tajua sitä että pitäisi tehdä jonkinlainen päätös mutta et vain mieti asioita tarkasti, sitä sitten kadutaan myöhemmin pahemmassa tapauksessa sitten koko loppuelämä. Ei halua satuttaa ketään vaikka sitäkin ei voi välillä välttää. Tämä tekee valinnasta vieläkin vaikeampaa tulevaisuudessa, eikö totta?
Itse olen aikalailla pessimisti, silloin ei tule koskaan pahjoja pettymyksiä, ja niistä pääsee sitä kautta helpommin yli, jos pitää odotukset matalina. Muutaman kerran odotukset ovat olleet suuret ja toivekkaat tässä muutamien kuukausien sisällä, mutta aina ne ovat menneet pieleen ja olen tullut korkealta ja kovaa, ja satuttanut itseäni sillä matkalla, ja se ei tosiaankaan ole mukavaa.
Haluaisin ettei ketään olisi täysi pessimisti (en ole mielestäni itsekkään aivan :D) koska suuria unelmiakin pitää olla, oli se sitten vaikka mikä, mutta ne pitävät ihmisen pinnalla ja iloisina jos uskovat että lähestyvät päämääräänsä, uskon oikeasti että mikään ei ole mahdotonta, suurten päätösten tekeminen on vain vaikeaa ja niitä ei haluaisi tehdä.
Ja tavalliseen suomalaiseen luonteeseen kuuluukin se, että kaikkessa ajatellaan mahdollisemman negatiivisesti vaikka menisikin hyvin, suomalainen löytää aina jotain valitettavaa joskus pitää vain kaivaa syvemmältä.
Siinä se nyt sitten oli, ja anteeksi heille jotka ovat odottaneet uutta tekstiä, koitan olla vähän aktiivisempi täällä blogissa.
Hyvästit tältä kertaa, ja toivottavasti tämä herätti jotain ajatuksia.
